Tuesday, December 13, 2011

KLIK!

Nostin yksipuolisella päätökselläni omaa palkkaani lokakuussa n. 1500 e/kk. Tämän toteutin vain ryhtymällä tekemään sitä, mitä muutkin tekevät, ja mikä nimenomaan on sopimusten ja palkkajärjestelmän ajatuksen mukaista. Ryhdyin tunnollisesti kirjaamaan kaikki koukkimiset, hihastaroikkumiset, puhelinkonsultaatiot yms. Hiirisulkeisten ja klikkailujen määrä kasvoi räjähdysmäisesti, mutta ei muodostunutkaan niin pahaksi taakaksi kuin ennalta olin pelännyt. Nyt palkkani on samaa tasoa, kuin yksinäisten terveysasemien ainoiden lääkäreiden yleensäkin.
Voin todeta tyynesti, että “koukkikaa vaan”. Tyrkätkää niitä ekg-nauhojanne, kusivastauksianne, vanhainkotisoittojanne, katsoisitko vielä tämän-juttujanne jne jne puskasta eteeni. Minä avaan aina kertomuksen, kyselen vitun tarkkaan, mihin joku kysymys tai otettu koe tai nauha oikein perustuukaan, vastaan ja kirjaan. Kustannusvaikutus näyttäisi olevan n. 1800 e/kk, josta kasvua nyt 1500 e/kk ihan vaan omaksumani yleisen, ja myös lain vaatiman käytännön seurauksena. Kuvaavaa lienee se, että näihin hommiin ei siltikään näytä löytyvän tekijöitä. Me vanhat tk-lääkärit olemme viimeisiä dinosauruksia, ja sitten kun meitä ei enää löydy, olette siinä kusessa, jonka juuri itse olette tilanneetkin.

3 comments:

  1. Mielenkiinnosta kysyn: Kuka tai mikä taho on tämä "te", johon viittaat?

    ReplyDelete
  2. Yhteiskunta noin yleensä, eli kaikki ihmiset, jotka vaativat elämältä ja maailmankaikkeudelta jotain.

    ReplyDelete
  3. Kah, kyselen samaa kuin Tiedemies.

    Olen pettynyt, mutta myöskin vittuntunut tähän systeemiin.
    Huoh, samassa järjestelmässä.

    ReplyDelete