Nostin yksipuolisella päätökselläni omaa palkkaani lokakuussa n. 1500 e/kk. Tämän toteutin vain ryhtymällä tekemään sitä, mitä muutkin tekevät, ja mikä nimenomaan on sopimusten ja palkkajärjestelmän ajatuksen mukaista. Ryhdyin tunnollisesti kirjaamaan kaikki koukkimiset, hihastaroikkumiset, puhelinkonsultaatiot yms. Hiirisulkeisten ja klikkailujen määrä kasvoi räjähdysmäisesti, mutta ei muodostunutkaan niin pahaksi taakaksi kuin ennalta olin pelännyt. Nyt palkkani on samaa tasoa, kuin yksinäisten terveysasemien ainoiden lääkäreiden yleensäkin.
Voin todeta tyynesti, että “koukkikaa vaan”. Tyrkätkää niitä ekg-nauhojanne, kusivastauksianne, vanhainkotisoittojanne, katsoisitko vielä tämän-juttujanne jne jne puskasta eteeni. Minä avaan aina kertomuksen, kyselen vitun tarkkaan, mihin joku kysymys tai otettu koe tai nauha oikein perustuukaan, vastaan ja kirjaan. Kustannusvaikutus näyttäisi olevan n. 1800 e/kk, josta kasvua nyt 1500 e/kk ihan vaan omaksumani yleisen, ja myös lain vaatiman käytännön seurauksena. Kuvaavaa lienee se, että näihin hommiin ei siltikään näytä löytyvän tekijöitä. Me vanhat tk-lääkärit olemme viimeisiä dinosauruksia, ja sitten kun meitä ei enää löydy, olette siinä kusessa, jonka juuri itse olette tilanneetkin.
Tuesday, December 13, 2011
Monday, January 31, 2011
Measuring Moral Background Radiation
Annals of Experimental and Empirical Philosophy II/2010 pp 68-97
Miscatonic University Press 2010
V.Ankyra MD
J.Kylma-aho PhD
Summary:
It has been a widely held almost axiomatic assumption that the universe exhibits a compulsory correctional force eventually leading to enthropy death like evening out of all social injustice and inequality. This has been assumed to be due to the force of a moral background radiation which would thus be a principal innnate force of nature like e.g. gravitation. So far the valilidity of this assumption has never been questioned.
This radiation must not in itself be isotropic to produce the proclaimed effect but large and anomalous fluctuations would strongly bespeak other explanations and invalidity of the assumption.
To examine this radiation we manufactured a number of clones of persons known to be very sensitive to this radiation displaying visible and easily scalable signs of moral indignation at the slightest of triggers. These clones were examined with fMRI and PET scans to estimate their responsivenes in CNS regions of the Amygdala, Nucleus Accumbens and Ventral Tegmental Area. Of these candidates we chose as the best representative the clone of Osmo Soininvaara, and to the expirement eventually n=178 were finally manufactured. A scale of visible scores of moral indignation similar to the Richter earthquake scale (frowns, blushes, stammering, tremor of chin etc) was determined.
The OS clones were evenly distributed and in a no stimuli situation they displayed a basic moral indignation of a magnitude of 5.
A series of provocative stimuli then followed (see data below). These stimuli were then carefully manipulated to form controversial and naturally impossible patterns.
The results clearly show that all changes from baseline were clearly products of stimulus manipulation.
When an offensive stimulus was immediately revealed to originate from a PVG (Protected Victim Group) four of the clones disintegrated with total losses of cognitive function. Autopsies revealed massive intracranial haemorrhages that had completely destroyed right hemispheres.
The experiment doesn't confirm the Standard Theory of Moral Universe but strongly suggest related phenomena being artefacts of malfunctioning CNS.
Miscatonic University Press 2010
V.Ankyra MD
J.Kylma-aho PhD
Summary:
It has been a widely held almost axiomatic assumption that the universe exhibits a compulsory correctional force eventually leading to enthropy death like evening out of all social injustice and inequality. This has been assumed to be due to the force of a moral background radiation which would thus be a principal innnate force of nature like e.g. gravitation. So far the valilidity of this assumption has never been questioned.
This radiation must not in itself be isotropic to produce the proclaimed effect but large and anomalous fluctuations would strongly bespeak other explanations and invalidity of the assumption.
To examine this radiation we manufactured a number of clones of persons known to be very sensitive to this radiation displaying visible and easily scalable signs of moral indignation at the slightest of triggers. These clones were examined with fMRI and PET scans to estimate their responsivenes in CNS regions of the Amygdala, Nucleus Accumbens and Ventral Tegmental Area. Of these candidates we chose as the best representative the clone of Osmo Soininvaara, and to the expirement eventually n=178 were finally manufactured. A scale of visible scores of moral indignation similar to the Richter earthquake scale (frowns, blushes, stammering, tremor of chin etc) was determined.
The OS clones were evenly distributed and in a no stimuli situation they displayed a basic moral indignation of a magnitude of 5.
A series of provocative stimuli then followed (see data below). These stimuli were then carefully manipulated to form controversial and naturally impossible patterns.
The results clearly show that all changes from baseline were clearly products of stimulus manipulation.
When an offensive stimulus was immediately revealed to originate from a PVG (Protected Victim Group) four of the clones disintegrated with total losses of cognitive function. Autopsies revealed massive intracranial haemorrhages that had completely destroyed right hemispheres.
The experiment doesn't confirm the Standard Theory of Moral Universe but strongly suggest related phenomena being artefacts of malfunctioning CNS.
Saturday, December 04, 2010
чистка
- ... eli miten on mahdollista, että kaikkina tutkiminamme viitenätoista vuotena jokainen potilaanne on saanut teiltä "hoitona" antidepressiivaa, monet jopa useaa, eikä yhdenkään kohdalla tämän tarkoituksenmukaisuutta tai hyödyllisyyttä ole mitenkään jälkeenpäin pohdittu?
-Toveri puheenjohtaja! Minä olen vain tunnollisesti noudattanut kaaderikoulussa saamiani ohjeita! Meitä on nimenomaan opetettu näkemään ja epäilemään masennusta kaikkialla! Meitä on jatkuvasti muistettu masennuksen alidiagnostiikasta! Meillä on ollut lähes kiintiöt täytettävinämme masennuslääkkeitten määräämisessä!
-Minä en ole teidän toverinne! Te olette nilviö ja surkea pelkurimainen myötäilijä! Olette paistatelleet muka asiantuntijan täysin ansiottomassa arvossa kylväen summanmutikassa lääkkeitä ympärillenne tekemättä koskaan mitään oikeaa ja hyödyllistä työtä!
58:nnen artiklan 2. kohdan mukaisesti tämä oikeus tuomitsee teidät...
***
...
-Te siis toimitte työterveyslääkärinä Kusinapaisen kuntayhtymässä näinä kyseisinä vuosina?
-Kyllä.
-Olette määränneet yli kymmenentuhatta päivää sairaslomaa F32 ja F43 diagnooseilla, vaikka sairaskertomuksista selvästi ilmenee, että kyseessä on ollut pakkotahtisen hiostuksen ja kestämättömien työolojen aiheuttamat loppuunpalamiset?
-Joo. Katsokaas muutenhan ei voinut tehdä. Työntekijät olis muuten jääneet ilman sairaspäivien palkkaansa. Jos vaan missään vilahtikin, että kyse oikeesti olis ollut pelkästä työuupumuksesta, kirves olis heilahtanut heti.
-Olette määrännyt myös lähes kaikille näille potilaille masennuslääkettä?
-Se oli vähän pakko. Jos Kela ois ruvennu yhtään syvemmälle katsomaan, sen masennuslääkkeen vaan olis paras olla ollut siellä.
-Teitte näistä ihmisistä myös yli kolmesataa lähetettä psykiatriseen erikoissairaanhoitoon, saamaan vielä lisää lääkkeitä?
-Joo. Se oli vähän pakko kans. Kyllä mä hyvin tiesin, että ei ne siitä sen nuoremmiks ja vahvemmiks tuu, vaikka olisivat syöneet säkillisen pillereitä päivässä, mut hoidon porrastusohjeet vaati sitä. Ei mun pidemmät saikut tai saati eläkepaperit läpi ois menneet. Niihin piti olla psykiatrin nimet alla.
-Te siis tiesitte tämän kaiken olevan huijausta ja teatteria?
-Joo. Kaikkihan tiesi, että tää oli ihan pelkkää paskaa, paitsi potilaat itse ehkä, ja vissiin joku niistä psykiatrian jakkupukuämmistä ehkä saatto itse uskoa niitä juttujaan, mutta kyllä se ihan selvää paskaa oli. Niin vaan piti tehdä.
-Saatatte selvitä kymmenellä vuodella Kymijoen kanavatyömaalla. Vielä pari asiaa...
***
-Psykiatrian professorina kyseisinä vuosina olette julkaisseet 78 artikkelia, joissa kaikissa olette propagoineet väestötasolla entistä laajamittaisemman masennuslääkityksen välttämättömyyttä ja depression näkemisen tärkeyttä kaikkialla. Ettekö koskaan uhranneet ajatustakaan sille, mihin nämä väitteenne oikeastaan perustuivatkaan?
-Urani oli koko ajan vaakalaudalla. Minun oli tehtävä niin. Muu olisi ollut itsemurhaa. Kaikki vilkuilivat toisiaan ja kilpailivat siitä, kuka sai useimmiten mainittua sanan "depressio".
-Ettekö koskaan kummastelleet sitä, että sitten 1970-luvun ei näköjään psykiatrian piirissä ole hetkeäkään, edes sattumalta, tultu epäilleeksi omaa validiteettiaan?
-Eihän sellaista voinut tehdä! Miten arvostuksemme olisi käynyt! Arvostuksen, jonka suurella vaivalla olimme rakentaneet!
-Arvostuksia ei yleensä rakenneta, ne saadaan jos niihin on aihetta.
Jos joku halusi esittää kritiikkiä teidän rakennelmaanne kohtaan, kuka antoi asiantuntijalausunnon kritiikistä?
-Mutta, mutta, mutta... Psykiatria..., siis, tuota..., mutta mutta...
-Muttamuttamutta! Nu davaite Vyborkrik! Te olette siis aina itse olleet todistajana omassa asiassanne, ja teistä se on ihan luonnollista? Teidän uranne päättyy pian aamuvarhain! 58:nnen artiklan 4:nnen kohdan mukaan tämä tuomioistuin tuomitsee teidät...
***
-Yksikään potilaistanne ei paperien mukaan ilmeisestikään ole palannut työhön. Yhdenkään lääkitystä ei ole lopetettu. Kahdenkymmenen vuoden ajalta olemme löytäneet vain 37 tekemäänne loppuarviota, joista 21 on muuton vuoksi siirretty muualle "hoitoon", ja loput ovat kuolleet. Yli sataviisikymmentä B-lausuntoa on tehty ilmeisen ennaltasuunnitellusti edes harkitsematta ajatusta, että potilas ei ehkä tarvitsisikaan sitä. Mitä teillä on tähän sanottavaa?
-Mutta mutta mutta... Minä minä minä...
-Lähes sataviisikymmentä todistajaa vannoo, että kerrottuaan vahingossa tunteneensa olonsa ajoittain jopa hyväksi, olette heti määrännyt heille ketiapiinia kertoen heitä uhkaavan todennäköisesti manian. On erinomainen onni, että työpäivää kohden olette ottaneet vastaan vain keskimäärin kaksi potilasta. Muuten vahinko voisi olla vielä suurempi. 58:nnen artiklan 4:n kohdan mukaan tämä tuomioistuin tuomitsee teidät...
***
-Miten selitätte sen, että "yli puolet depressioista on epätyypillisiä"? Tämä on teidän oma lauseenne.
-Minä vain olin kuullut sen jostain. Se kuulosti niin hienolta.
-Kuulosti hienolta? Mitä hienoa on käsitteessä, jonka tarkkuus ja informaatioarvo on tuollainen? Mistä ilmiöstä siis tällä pohjalla voisitte sanoa, että kyseessä ei ole depressio? Onko sellaista laisinkaan?
-Minä tein vain työtäni! Kaikki tekivät niin!
***
Aaamuyöllä ovet potkaistaan auki. Ulos sieltä! Davai, davai!
Usva nousee vasta kaivetusta maasta. Matka ei ole pitkä...
.
-Toveri puheenjohtaja! Minä olen vain tunnollisesti noudattanut kaaderikoulussa saamiani ohjeita! Meitä on nimenomaan opetettu näkemään ja epäilemään masennusta kaikkialla! Meitä on jatkuvasti muistettu masennuksen alidiagnostiikasta! Meillä on ollut lähes kiintiöt täytettävinämme masennuslääkkeitten määräämisessä!
-Minä en ole teidän toverinne! Te olette nilviö ja surkea pelkurimainen myötäilijä! Olette paistatelleet muka asiantuntijan täysin ansiottomassa arvossa kylväen summanmutikassa lääkkeitä ympärillenne tekemättä koskaan mitään oikeaa ja hyödyllistä työtä!
58:nnen artiklan 2. kohdan mukaisesti tämä oikeus tuomitsee teidät...
***
...
-Te siis toimitte työterveyslääkärinä Kusinapaisen kuntayhtymässä näinä kyseisinä vuosina?
-Kyllä.
-Olette määränneet yli kymmenentuhatta päivää sairaslomaa F32 ja F43 diagnooseilla, vaikka sairaskertomuksista selvästi ilmenee, että kyseessä on ollut pakkotahtisen hiostuksen ja kestämättömien työolojen aiheuttamat loppuunpalamiset?
-Joo. Katsokaas muutenhan ei voinut tehdä. Työntekijät olis muuten jääneet ilman sairaspäivien palkkaansa. Jos vaan missään vilahtikin, että kyse oikeesti olis ollut pelkästä työuupumuksesta, kirves olis heilahtanut heti.
-Olette määrännyt myös lähes kaikille näille potilaille masennuslääkettä?
-Se oli vähän pakko. Jos Kela ois ruvennu yhtään syvemmälle katsomaan, sen masennuslääkkeen vaan olis paras olla ollut siellä.
-Teitte näistä ihmisistä myös yli kolmesataa lähetettä psykiatriseen erikoissairaanhoitoon, saamaan vielä lisää lääkkeitä?
-Joo. Se oli vähän pakko kans. Kyllä mä hyvin tiesin, että ei ne siitä sen nuoremmiks ja vahvemmiks tuu, vaikka olisivat syöneet säkillisen pillereitä päivässä, mut hoidon porrastusohjeet vaati sitä. Ei mun pidemmät saikut tai saati eläkepaperit läpi ois menneet. Niihin piti olla psykiatrin nimet alla.
-Te siis tiesitte tämän kaiken olevan huijausta ja teatteria?
-Joo. Kaikkihan tiesi, että tää oli ihan pelkkää paskaa, paitsi potilaat itse ehkä, ja vissiin joku niistä psykiatrian jakkupukuämmistä ehkä saatto itse uskoa niitä juttujaan, mutta kyllä se ihan selvää paskaa oli. Niin vaan piti tehdä.
-Saatatte selvitä kymmenellä vuodella Kymijoen kanavatyömaalla. Vielä pari asiaa...
***
-Psykiatrian professorina kyseisinä vuosina olette julkaisseet 78 artikkelia, joissa kaikissa olette propagoineet väestötasolla entistä laajamittaisemman masennuslääkityksen välttämättömyyttä ja depression näkemisen tärkeyttä kaikkialla. Ettekö koskaan uhranneet ajatustakaan sille, mihin nämä väitteenne oikeastaan perustuivatkaan?
-Urani oli koko ajan vaakalaudalla. Minun oli tehtävä niin. Muu olisi ollut itsemurhaa. Kaikki vilkuilivat toisiaan ja kilpailivat siitä, kuka sai useimmiten mainittua sanan "depressio".
-Ettekö koskaan kummastelleet sitä, että sitten 1970-luvun ei näköjään psykiatrian piirissä ole hetkeäkään, edes sattumalta, tultu epäilleeksi omaa validiteettiaan?
-Eihän sellaista voinut tehdä! Miten arvostuksemme olisi käynyt! Arvostuksen, jonka suurella vaivalla olimme rakentaneet!
-Arvostuksia ei yleensä rakenneta, ne saadaan jos niihin on aihetta.
Jos joku halusi esittää kritiikkiä teidän rakennelmaanne kohtaan, kuka antoi asiantuntijalausunnon kritiikistä?
-Mutta, mutta, mutta... Psykiatria..., siis, tuota..., mutta mutta...
-Muttamuttamutta! Nu davaite Vyborkrik! Te olette siis aina itse olleet todistajana omassa asiassanne, ja teistä se on ihan luonnollista? Teidän uranne päättyy pian aamuvarhain! 58:nnen artiklan 4:nnen kohdan mukaan tämä tuomioistuin tuomitsee teidät...
***
-Yksikään potilaistanne ei paperien mukaan ilmeisestikään ole palannut työhön. Yhdenkään lääkitystä ei ole lopetettu. Kahdenkymmenen vuoden ajalta olemme löytäneet vain 37 tekemäänne loppuarviota, joista 21 on muuton vuoksi siirretty muualle "hoitoon", ja loput ovat kuolleet. Yli sataviisikymmentä B-lausuntoa on tehty ilmeisen ennaltasuunnitellusti edes harkitsematta ajatusta, että potilas ei ehkä tarvitsisikaan sitä. Mitä teillä on tähän sanottavaa?
-Mutta mutta mutta... Minä minä minä...
-Lähes sataviisikymmentä todistajaa vannoo, että kerrottuaan vahingossa tunteneensa olonsa ajoittain jopa hyväksi, olette heti määrännyt heille ketiapiinia kertoen heitä uhkaavan todennäköisesti manian. On erinomainen onni, että työpäivää kohden olette ottaneet vastaan vain keskimäärin kaksi potilasta. Muuten vahinko voisi olla vielä suurempi. 58:nnen artiklan 4:n kohdan mukaan tämä tuomioistuin tuomitsee teidät...
***
-Miten selitätte sen, että "yli puolet depressioista on epätyypillisiä"? Tämä on teidän oma lauseenne.
-Minä vain olin kuullut sen jostain. Se kuulosti niin hienolta.
-Kuulosti hienolta? Mitä hienoa on käsitteessä, jonka tarkkuus ja informaatioarvo on tuollainen? Mistä ilmiöstä siis tällä pohjalla voisitte sanoa, että kyseessä ei ole depressio? Onko sellaista laisinkaan?
-Minä tein vain työtäni! Kaikki tekivät niin!
***
Aaamuyöllä ovet potkaistaan auki. Ulos sieltä! Davai, davai!
Usva nousee vasta kaivetusta maasta. Matka ei ole pitkä...
.
Wednesday, May 05, 2010
Iubilate!
Seuraavassa lyhentämättömänä Uusi Lääkäri- lehden pääkirjoituksena julkaistu LT Visa Änkyrän Hyväskylän yliopiston lääketieteenkandidaattiseuran ensimmäisessä perinteisessä vappujuhlassa kutsuttuna pitämä juhlaluento. LT Visa Änkyrä on yleislääketieteen, neurologian ja sisätautien erikoislääkäri, jonka vakinaisena toimipaikkana on Terhakan kuntayhtymän pääterveysasema.
Anamneesi ja tutkiminen
Niin, hyvät nuoret kolleegat! On ilo nähdä teidät täällä näin runsaslukuisina, siitäkin huolimatta, että ennalta tiedetysti luennolla kiertää nimilista ja osallistumismerkinällä voi korvata viiden opintopisteen edestä ryhmätöitä yleislääketieteen "Empatiaa kateederista" opintojaksolta. Erityisen iloinen olen siitä, että noinkin moni on vielä varsin selvä.
Lääketiede on taidetta, koska käytännön ankara elämä asettaa rajoituksia yliopistomaailman hellimälle eksaktisuudelle. Taiteellinen aspekti on sen automaattista havaitsemista ja tunnistamista, mikä on tärkeää, mikä on järkevää, mikä on mahdollista, mikä kannattaa, ja mikä ei? Mitä on tehtävä ehkä juuri nyt, ja mitä ehkä myöhemmin, vieläpä mielellään siten, että potilas ei ehdi kuolla vanhuuteen ennenkuin hänen asiansa ovat riittävällä huolella käsitellyt.
Lääkärin tulee pyrkiä kohtuulliseen varmuuteen. Tästä voidaan joskus tinkiä. Toisinaan näet voidaan päästä 100% varmuuteen. Itsestään selvät asiat ovat selviä, joten niistä voi olla varmoja. Tarvittaessa varmistukaa siis aina siitä, että edessänne on tosiaan oikea potilas, että edessänne oleva ihminen todella on se, jonka oletattekin hänen olevan. Samoin varmistukaa siitä, että avoinna olevat paperit ovat juuri oikean ihmisen paperit. Jos tekstissä on epäilyttäviä tai muuten epäjohdonmukaiselta tuntuvia osuuksia, on mahdollista, että joku aiempi lääkäri ei ole näin tehnyt. Tarvittaessa tarkistakaa. Tarkistakaa myös, että oikea on todella oikea, ja vasen on vasen. Joku muukin on voinut erehtyä, ehkäpä jo kauan sitten. Tarvittaessa käyttäkää aikaa. Ottakaa huomioon myös mahdollisuus, että vaikka aiemmat sata sairaskertomuksen sivua ovatkin lähes kokonaan asiasta X, nyt voikin olla asiana joku ihan muu ja uusi kohde. Varmistukaa heti alussa siitä, että aiotte puhua molemmat samasta asiasta. Seuraavaksi varmistukaa siitä, että asia on oikea ja mielellään myös järkevä.
Olkaa mahdollisimman laiska. Laiskuus on eräs lääkärin tärkeimmistä ominaisuuksista. Jollette ole, opetelkaa. Pyrkikää selviämään kaikesta mahdollisimman helpolla, esimerkiksi pyrkien siihen, että potilaalla ei olisi mitään aihetta enää juosta teitä vaivaamassa viisi kertaa viikossa, koska asiat ovat jo hoidossa.
Laiska ihminen tekee asiat, varsinkin paperityöt, heti, mieluiten vielä potilaan ollessa paikalla. Tuolloin asiat ovat tuoreessa muistissa, ja potilaalta on vielä helppo tarvittaessa kysyä täsmennystä. Potilas voi myös huomaavaisesti itse korjata saneluun ehkä pujahtavat ilmeiset virheet. Epikriisit, lähetteet, lausunnot yms. tehdään aina heti. Jos ne jäävät ikkunalaudalle tai sivupöydälle, ne myös jäävät sinne. Toimimalla aina heti pääsette siihen herrasmiehelle sopivaan tilanteeseen, että päiväohjelmiin merkityt toimistotyötunnit, joita tulee olla paljon, voi käyttää asiallisemmin esim. Facebookin tutkimiseen tai nettipelien pelaamiseen, mihin ne luontevimmin sopivatkin.
Jos olette osastotyössä, tulkaa töihin vähän aikaisemmin kuin pitäisi ja käväiskää osastolla. Kukaan ei odota, että ryhtyisitte todella kiertämään osastoa heti kesken aamutoimien, mutta jos sattuu olemaan joku välttämättä hoidettava asia, joka myöhemmin voisi aiheuttaa tuntien selvittelyn tai odottelun, se usein hoituukin heti aamusta heittämällä. Menetettyänne tällaisten asioitten vuoksi muutaman iltapäivän golf-kierroksen opitte arvostamaan tätä menettelyä. Laiskan kannattaa olla aamuvirkku.
Nähkää sairaskertomuksessa nimenomaan kertomus , stoori. Miettikää, miten toisenlainen se voisikaan olla. Huomatkaa, että sen nykyinen muoto saattaa olla ihan sattuman tuotetta. Selvittäkää tarvittaessa tapahtumien kulku. Joskus paljastuu, että vain tähtien asennosta johtuen potilaalle on ajautunut tietty diagnoosi tietyltä erikoisalalta, vaikka toisin käyden olisi käynyt toisin. Tarvittaessa selvittäkää, mihin mikäkin perustuu. Mikä tapahtumien kulku on johtanut siihen, että potilas juuri nyt on edessänne juuri sillä hetkellä?
Varsinkin useiden vuosien hyödyttömät hoidot ja tutkimukset ovat kiinnostavia. Me laiskat ihmiset olemme yleensä myös hillittömän uteliaita, ja meillähän on aikaa. Jos teistä tuntuu, että on vuosia hakattu päätä seinään, miettikää, voisiko joku toinen seinä olla parempi.
Pidetään vain lievästi moitittavana, jos tutustutte kaikkiin keskussairaalan lehtiin pelkkien epikriisien asemasta. Suosittelen hyväksymään tämän lievän sosiaalisen paheksunnan. Ei kaikkiin kahvipöytiin ole niin väliä kutsuja saadakaan. Tutkikaa, mitä todella on tullut tutkittua, mitä ja miten vastattua, ja millä kysymyksen asetteluilla. Miettikää, olisiko jo alunalkaen voinut olla vaihtoehtoisia selityksiä? Mikä olikaan se asia, josta kaikki sai alkunsa?
Kysykää, kysykää, kysykää ja kysykää uudestaan. Tarvittaessa selittäkää tyynesti olevanne vähän tyhmä. Paitsi että se voi olla ihan totta, potilas yleensä myös tyytyy selitykseen ja vastaa.
Varokaa kuitenkin tekemästä johdattelevia kysymyksiä. "Onhan se tämä paikka, joka on kipeä? Onhan?" Ihmiset usein vastaavat miellyttääkseen.
"Onko se tosiaan tämä? Onko? Oletteko varma? Voitteko kuitenkin näyttää paremman paikan?"
Aika on rajallista. Miettikää, mihin sitä todella tarvitsee uhrata. Näkemys tästä voi myös muuttua, jopa kesken tilanteen. 15 minuutin yksinkertainen päivystysaika voi johtaa useisiin pitkiin käynteihin ennenkuin asioihin saadaan selvyys, mutta kaikki eivät tarvitse Columbon salapoliisityötä. Muistakaa, että kyllä keskussairaala erikoislääkäreineen myös joskus voi olla oikeassa.
Muistakaa, että toiset lääkärit teistä poiketen eivät olekaan ajatustenlukijoita. Varsinkin jos teette jotain, aloitatte tai lopetatte lääkkeitä tms. kertokaa muille kertomuksessa, miksi te olette tehneet niin. Millä ajatuksella, mihin perustuen, miksi? Ei haittaa, vaikka ajatuksenne olisivat typeriäkin, kunhan vaan kaikki huomaavat sen jälkeenpäin ja tietävät, mistä on ollut kysymys.
Lopuksi haluan korostaa, että tutkikaa potilas, jos katsotte sen tarpeelliseksi. Älkää olko vain tutkivinanne. Jos laitatte stetoskoopin korvillenne, tarkoituksenne olkoon myös kuulla jotain (tai olla kuulematta). Stetoskooppia ja muita tutkimusvälineitä ei ole tarkoitettu maagisten liikkeitten tekemiseen. Jos ette osaa käyttää sitä, jättäkää se pois. Jos kuunteleminen ei onnistu, myöntäkää itsellenne, että tämä ei nyt onnistu. Jos ette näe korvaan, myöntäkää, että sinne ei nyt näe.
Potilaaseen voi koskea, jos se tuntuu tarpeelliselta. Tämän taidon voi oppia.
Kiitän teitä mielenkiinnostanne,enkä halua tuhlata enempää kallista aikaanne. Kuten huomasitte, luennon alussa kiersi nimilista suoritusmerkintää varten. Nyt sen lopussa kiertää toinen. Kertokaa tämä myös lierihattuun ja kaulahuiviin pukeutuneelle silmälasipäiselle herralle, joka poistui heti nimensä kirjoitettuaan.
Hauskaa vappua!
Anamneesi ja tutkiminen
Niin, hyvät nuoret kolleegat! On ilo nähdä teidät täällä näin runsaslukuisina, siitäkin huolimatta, että ennalta tiedetysti luennolla kiertää nimilista ja osallistumismerkinällä voi korvata viiden opintopisteen edestä ryhmätöitä yleislääketieteen "Empatiaa kateederista" opintojaksolta. Erityisen iloinen olen siitä, että noinkin moni on vielä varsin selvä.
Lääketiede on taidetta, koska käytännön ankara elämä asettaa rajoituksia yliopistomaailman hellimälle eksaktisuudelle. Taiteellinen aspekti on sen automaattista havaitsemista ja tunnistamista, mikä on tärkeää, mikä on järkevää, mikä on mahdollista, mikä kannattaa, ja mikä ei? Mitä on tehtävä ehkä juuri nyt, ja mitä ehkä myöhemmin, vieläpä mielellään siten, että potilas ei ehdi kuolla vanhuuteen ennenkuin hänen asiansa ovat riittävällä huolella käsitellyt.
Lääkärin tulee pyrkiä kohtuulliseen varmuuteen. Tästä voidaan joskus tinkiä. Toisinaan näet voidaan päästä 100% varmuuteen. Itsestään selvät asiat ovat selviä, joten niistä voi olla varmoja. Tarvittaessa varmistukaa siis aina siitä, että edessänne on tosiaan oikea potilas, että edessänne oleva ihminen todella on se, jonka oletattekin hänen olevan. Samoin varmistukaa siitä, että avoinna olevat paperit ovat juuri oikean ihmisen paperit. Jos tekstissä on epäilyttäviä tai muuten epäjohdonmukaiselta tuntuvia osuuksia, on mahdollista, että joku aiempi lääkäri ei ole näin tehnyt. Tarvittaessa tarkistakaa. Tarkistakaa myös, että oikea on todella oikea, ja vasen on vasen. Joku muukin on voinut erehtyä, ehkäpä jo kauan sitten. Tarvittaessa käyttäkää aikaa. Ottakaa huomioon myös mahdollisuus, että vaikka aiemmat sata sairaskertomuksen sivua ovatkin lähes kokonaan asiasta X, nyt voikin olla asiana joku ihan muu ja uusi kohde. Varmistukaa heti alussa siitä, että aiotte puhua molemmat samasta asiasta. Seuraavaksi varmistukaa siitä, että asia on oikea ja mielellään myös järkevä.
Olkaa mahdollisimman laiska. Laiskuus on eräs lääkärin tärkeimmistä ominaisuuksista. Jollette ole, opetelkaa. Pyrkikää selviämään kaikesta mahdollisimman helpolla, esimerkiksi pyrkien siihen, että potilaalla ei olisi mitään aihetta enää juosta teitä vaivaamassa viisi kertaa viikossa, koska asiat ovat jo hoidossa.
Laiska ihminen tekee asiat, varsinkin paperityöt, heti, mieluiten vielä potilaan ollessa paikalla. Tuolloin asiat ovat tuoreessa muistissa, ja potilaalta on vielä helppo tarvittaessa kysyä täsmennystä. Potilas voi myös huomaavaisesti itse korjata saneluun ehkä pujahtavat ilmeiset virheet. Epikriisit, lähetteet, lausunnot yms. tehdään aina heti. Jos ne jäävät ikkunalaudalle tai sivupöydälle, ne myös jäävät sinne. Toimimalla aina heti pääsette siihen herrasmiehelle sopivaan tilanteeseen, että päiväohjelmiin merkityt toimistotyötunnit, joita tulee olla paljon, voi käyttää asiallisemmin esim. Facebookin tutkimiseen tai nettipelien pelaamiseen, mihin ne luontevimmin sopivatkin.
Jos olette osastotyössä, tulkaa töihin vähän aikaisemmin kuin pitäisi ja käväiskää osastolla. Kukaan ei odota, että ryhtyisitte todella kiertämään osastoa heti kesken aamutoimien, mutta jos sattuu olemaan joku välttämättä hoidettava asia, joka myöhemmin voisi aiheuttaa tuntien selvittelyn tai odottelun, se usein hoituukin heti aamusta heittämällä. Menetettyänne tällaisten asioitten vuoksi muutaman iltapäivän golf-kierroksen opitte arvostamaan tätä menettelyä. Laiskan kannattaa olla aamuvirkku.
Nähkää sairaskertomuksessa nimenomaan kertomus , stoori. Miettikää, miten toisenlainen se voisikaan olla. Huomatkaa, että sen nykyinen muoto saattaa olla ihan sattuman tuotetta. Selvittäkää tarvittaessa tapahtumien kulku. Joskus paljastuu, että vain tähtien asennosta johtuen potilaalle on ajautunut tietty diagnoosi tietyltä erikoisalalta, vaikka toisin käyden olisi käynyt toisin. Tarvittaessa selvittäkää, mihin mikäkin perustuu. Mikä tapahtumien kulku on johtanut siihen, että potilas juuri nyt on edessänne juuri sillä hetkellä?
Varsinkin useiden vuosien hyödyttömät hoidot ja tutkimukset ovat kiinnostavia. Me laiskat ihmiset olemme yleensä myös hillittömän uteliaita, ja meillähän on aikaa. Jos teistä tuntuu, että on vuosia hakattu päätä seinään, miettikää, voisiko joku toinen seinä olla parempi.
Pidetään vain lievästi moitittavana, jos tutustutte kaikkiin keskussairaalan lehtiin pelkkien epikriisien asemasta. Suosittelen hyväksymään tämän lievän sosiaalisen paheksunnan. Ei kaikkiin kahvipöytiin ole niin väliä kutsuja saadakaan. Tutkikaa, mitä todella on tullut tutkittua, mitä ja miten vastattua, ja millä kysymyksen asetteluilla. Miettikää, olisiko jo alunalkaen voinut olla vaihtoehtoisia selityksiä? Mikä olikaan se asia, josta kaikki sai alkunsa?
Kysykää, kysykää, kysykää ja kysykää uudestaan. Tarvittaessa selittäkää tyynesti olevanne vähän tyhmä. Paitsi että se voi olla ihan totta, potilas yleensä myös tyytyy selitykseen ja vastaa.
Varokaa kuitenkin tekemästä johdattelevia kysymyksiä. "Onhan se tämä paikka, joka on kipeä? Onhan?" Ihmiset usein vastaavat miellyttääkseen.
"Onko se tosiaan tämä? Onko? Oletteko varma? Voitteko kuitenkin näyttää paremman paikan?"
Aika on rajallista. Miettikää, mihin sitä todella tarvitsee uhrata. Näkemys tästä voi myös muuttua, jopa kesken tilanteen. 15 minuutin yksinkertainen päivystysaika voi johtaa useisiin pitkiin käynteihin ennenkuin asioihin saadaan selvyys, mutta kaikki eivät tarvitse Columbon salapoliisityötä. Muistakaa, että kyllä keskussairaala erikoislääkäreineen myös joskus voi olla oikeassa.
Muistakaa, että toiset lääkärit teistä poiketen eivät olekaan ajatustenlukijoita. Varsinkin jos teette jotain, aloitatte tai lopetatte lääkkeitä tms. kertokaa muille kertomuksessa, miksi te olette tehneet niin. Millä ajatuksella, mihin perustuen, miksi? Ei haittaa, vaikka ajatuksenne olisivat typeriäkin, kunhan vaan kaikki huomaavat sen jälkeenpäin ja tietävät, mistä on ollut kysymys.
Lopuksi haluan korostaa, että tutkikaa potilas, jos katsotte sen tarpeelliseksi. Älkää olko vain tutkivinanne. Jos laitatte stetoskoopin korvillenne, tarkoituksenne olkoon myös kuulla jotain (tai olla kuulematta). Stetoskooppia ja muita tutkimusvälineitä ei ole tarkoitettu maagisten liikkeitten tekemiseen. Jos ette osaa käyttää sitä, jättäkää se pois. Jos kuunteleminen ei onnistu, myöntäkää itsellenne, että tämä ei nyt onnistu. Jos ette näe korvaan, myöntäkää, että sinne ei nyt näe.
Potilaaseen voi koskea, jos se tuntuu tarpeelliselta. Tämän taidon voi oppia.
Kiitän teitä mielenkiinnostanne,enkä halua tuhlata enempää kallista aikaanne. Kuten huomasitte, luennon alussa kiersi nimilista suoritusmerkintää varten. Nyt sen lopussa kiertää toinen. Kertokaa tämä myös lierihattuun ja kaulahuiviin pukeutuneelle silmälasipäiselle herralle, joka poistui heti nimensä kirjoitettuaan.
Hauskaa vappua!
Friday, March 05, 2010
2. Akt--Hochgewölbtes enges gotisches Zimmer
Es trübt, es klärt sich; also muß es werden!
Ich seh' in zierlicher Gestalt
Ein artig Männlein sich gebärden.
Homunculus syntyy kun kauniit ja ylevät, kaikkien juhlimat henkilökohtaisen vapauden ja itsemäärämisoikeuden prinsiipit kohtaavat tätivaltion, tanttakratian turvallisuuspostulaatin jälkimmäisen voittaessa aina ja toistuvasti puhtaasti 10-0. Sitä, että vapauteen liittyy myös vastuu, ei kukaan enää edes muista mainita.
Koska homunculus ei ole mielenterveyslain tarkoittamalla tavalla mielisairas, häntä ei voida hoitaa tahdonvastaisesti, eikä myöskään mihinkään todellisiin rajoittamisiin voida ryhtyä. Homunculus voi käyttäytyä aivan miten itse suvaitsee kulloinkin haluta, eikä hänen tätä oikeuttaan voida rajoittaa millään tavalla, ja hän itse tietää sen vallan hyvin.
Homunculus on "hoidossa". Itseasiassa tätivaltio, sen tiedotusvälineet ja massamielipide haluavat vain utuisesti hänen olevan "turvassa", ja ettei hänelle vain tapahtuisi mitään pahaa. Näin hänellä on käsissään ehdoton voittoasetelma: hänen tarvitsee vain uhata "tehdä itselleen jotain", ja kaikkiin hänen vaatimuksiinsa suostutaan.
Oikein olisi olla alistumatta kiristykseen ja uloskirjoittaa homunculus. Tästä on vakuuttava tutkimusnäyttökin. Hoitamatta jättäminen on parempi vaihtoehto kuin "tavanmukainen hoito". Valitettavasti myöskään eksperimentaalit hienon kuuluiset erityistekniikatkaan eivät oikeasti näytä toimivan. Oikeasti mitään hoitoa ei ole olemassakaan.
Ratkaiseva virhe tapahtuu siinä, kun homunculus ensimmäistä kertaa "joutuu" osastolle. Yleensä hän itse on ensin ajatusta vastaan. Varsinaisen painostuksen lääkäriä kohtaan suorittaa Omaisten kuoro, joka on lopen väsynyt ja messuaa transsissa "kenen on vastuu" mantraansa. Selitys, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, ei mene edes korviin asti. Mantraa säestävät usein uhkaukset "viedä asia etennpäin" ja vetoaminen epämääräisiin "oikeuksiin", jotka eivät täsmenny, mutta joita varmasti on olemassa ja paljon.
Nyt kuvaan astuu tärkeä tekijä, joka on universaali, ja ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka on pohjoismaiset "hyvinvointivaltiot" muovannut sellaisiksi hoivahelveteiksi, mitä ne ovat: Halu päästä helpolla nyt.
Lähettävä lääkäri haluaa päästä eroon tilanteesta nyt. Hän tekee lähetteen ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi koskaan enää tavata tätä ihmistä. Vastaanottava ja sisälleotosta päättävä lääkäri toimii samoin. Hän valitsee nopean lyhytaikaisen helpotuksen ja toivoo, että joku muu hoitaa homman, tai asia muuten itsestään järjestyy. Omaisten kuoro messuaa taukoamatta "kenen on vastuu", ja jos lääkäri vastaa, että tietenkin vastuu päättää omasta elämästään on jokaisen itsensä, iltalehtien lööpit repeävät.
Homunculus pian huomaakin viihtyvänsä sairaalassa. Ruokaa, kavereita ja huomiota saa. Osastonlääkäri ei voi menettää kasvojaan olemalla määräämättä lääkkeitä, joten hän diagnostisoi vähintään masennuksen, tarvittaessa vaikka "epätyypillisen". Koska ollaan sairaalassa, niin silloin syödään lääkettä. Jos tämä jäisi toteutumatta, olisi korostunutta se aivan oikea tunne, että mitään oikeasti hyödyllistä ei tapahdu.
Lääkehoito nouseekin nopeasti keskeiseen asemaan, ja pian homunculuksella onkin ns "all round-lääkitys", eli sitäsuntätä. Jospa jokin toimisi jotenkin. Nykyään venlafaksiini 225mg, ketiapiini 200-600 mg ja valproaatti 1000-1800 mg on tavallinen yhdistelmä. Lisäksi joukkoon lähes vääjäämättä eksyy Jokupam muutaman kerran päivässä "tarvittavana". Nämä ilmestyvät siten, että päivystysaikaan päivystäjältä pyydetään "jotakin tarvittavaa", koska homunculuksesta sattuu juuri sillä hetkellä tuntumaan joltakin, ja hän uhkaa vahingoittaa itseään, tai muuten vaan saa itkupotkuraivarin eri muunnelmia. Näitä "tarvittavia" ei yleensä sitten jälkeenpäin saa mitenkään purettua. Ne ovat nyt "saavutettu etu".
Homunculukselta itseltäänkin hämärtyy, että jos asiaa oikein tutkiskelee, niin aivan joka hetki todellakin tuntuu joltakin, mutta myös hän on alkanut pitää näitä lääkkeenpuutostiloina. Hän myös tietää olevansa ehdottomassa voittoasemassa. Häneen ei saa käyttää mitään rajoittavia pakkokeinoja. Ainoa uhka on uloskirjoitus, mutta hän tietää, että lööppien ja Omaisten kuoron pelko käytännössä estää tämän. Mitään "sopimuksia" hänen ei tarvitse pitää.
Creatus est homunculus. Jokainen hänen kanssaan toimiva pyrkii pääsemään aina siitä hetkestä mahdollisimman helpolla odottaen vain työvuoron, päivystysvuoron tai oman pätkätyön päättymistä. Nämä hetket venyvät tunneiksi, päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi. Tätä kutsutaan julkisuudessa "hoidoksi".
Ich seh' in zierlicher Gestalt
Ein artig Männlein sich gebärden.
Homunculus syntyy kun kauniit ja ylevät, kaikkien juhlimat henkilökohtaisen vapauden ja itsemäärämisoikeuden prinsiipit kohtaavat tätivaltion, tanttakratian turvallisuuspostulaatin jälkimmäisen voittaessa aina ja toistuvasti puhtaasti 10-0. Sitä, että vapauteen liittyy myös vastuu, ei kukaan enää edes muista mainita.
Koska homunculus ei ole mielenterveyslain tarkoittamalla tavalla mielisairas, häntä ei voida hoitaa tahdonvastaisesti, eikä myöskään mihinkään todellisiin rajoittamisiin voida ryhtyä. Homunculus voi käyttäytyä aivan miten itse suvaitsee kulloinkin haluta, eikä hänen tätä oikeuttaan voida rajoittaa millään tavalla, ja hän itse tietää sen vallan hyvin.
Homunculus on "hoidossa". Itseasiassa tätivaltio, sen tiedotusvälineet ja massamielipide haluavat vain utuisesti hänen olevan "turvassa", ja ettei hänelle vain tapahtuisi mitään pahaa. Näin hänellä on käsissään ehdoton voittoasetelma: hänen tarvitsee vain uhata "tehdä itselleen jotain", ja kaikkiin hänen vaatimuksiinsa suostutaan.
Oikein olisi olla alistumatta kiristykseen ja uloskirjoittaa homunculus. Tästä on vakuuttava tutkimusnäyttökin. Hoitamatta jättäminen on parempi vaihtoehto kuin "tavanmukainen hoito". Valitettavasti myöskään eksperimentaalit hienon kuuluiset erityistekniikatkaan eivät oikeasti näytä toimivan. Oikeasti mitään hoitoa ei ole olemassakaan.
Ratkaiseva virhe tapahtuu siinä, kun homunculus ensimmäistä kertaa "joutuu" osastolle. Yleensä hän itse on ensin ajatusta vastaan. Varsinaisen painostuksen lääkäriä kohtaan suorittaa Omaisten kuoro, joka on lopen väsynyt ja messuaa transsissa "kenen on vastuu" mantraansa. Selitys, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, ei mene edes korviin asti. Mantraa säestävät usein uhkaukset "viedä asia etennpäin" ja vetoaminen epämääräisiin "oikeuksiin", jotka eivät täsmenny, mutta joita varmasti on olemassa ja paljon.
Nyt kuvaan astuu tärkeä tekijä, joka on universaali, ja ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka on pohjoismaiset "hyvinvointivaltiot" muovannut sellaisiksi hoivahelveteiksi, mitä ne ovat: Halu päästä helpolla nyt.
Lähettävä lääkäri haluaa päästä eroon tilanteesta nyt. Hän tekee lähetteen ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi koskaan enää tavata tätä ihmistä. Vastaanottava ja sisälleotosta päättävä lääkäri toimii samoin. Hän valitsee nopean lyhytaikaisen helpotuksen ja toivoo, että joku muu hoitaa homman, tai asia muuten itsestään järjestyy. Omaisten kuoro messuaa taukoamatta "kenen on vastuu", ja jos lääkäri vastaa, että tietenkin vastuu päättää omasta elämästään on jokaisen itsensä, iltalehtien lööpit repeävät.
Homunculus pian huomaakin viihtyvänsä sairaalassa. Ruokaa, kavereita ja huomiota saa. Osastonlääkäri ei voi menettää kasvojaan olemalla määräämättä lääkkeitä, joten hän diagnostisoi vähintään masennuksen, tarvittaessa vaikka "epätyypillisen". Koska ollaan sairaalassa, niin silloin syödään lääkettä. Jos tämä jäisi toteutumatta, olisi korostunutta se aivan oikea tunne, että mitään oikeasti hyödyllistä ei tapahdu.
Lääkehoito nouseekin nopeasti keskeiseen asemaan, ja pian homunculuksella onkin ns "all round-lääkitys", eli sitäsuntätä. Jospa jokin toimisi jotenkin. Nykyään venlafaksiini 225mg, ketiapiini 200-600 mg ja valproaatti 1000-1800 mg on tavallinen yhdistelmä. Lisäksi joukkoon lähes vääjäämättä eksyy Jokupam muutaman kerran päivässä "tarvittavana". Nämä ilmestyvät siten, että päivystysaikaan päivystäjältä pyydetään "jotakin tarvittavaa", koska homunculuksesta sattuu juuri sillä hetkellä tuntumaan joltakin, ja hän uhkaa vahingoittaa itseään, tai muuten vaan saa itkupotkuraivarin eri muunnelmia. Näitä "tarvittavia" ei yleensä sitten jälkeenpäin saa mitenkään purettua. Ne ovat nyt "saavutettu etu".
Homunculukselta itseltäänkin hämärtyy, että jos asiaa oikein tutkiskelee, niin aivan joka hetki todellakin tuntuu joltakin, mutta myös hän on alkanut pitää näitä lääkkeenpuutostiloina. Hän myös tietää olevansa ehdottomassa voittoasemassa. Häneen ei saa käyttää mitään rajoittavia pakkokeinoja. Ainoa uhka on uloskirjoitus, mutta hän tietää, että lööppien ja Omaisten kuoron pelko käytännössä estää tämän. Mitään "sopimuksia" hänen ei tarvitse pitää.
Creatus est homunculus. Jokainen hänen kanssaan toimiva pyrkii pääsemään aina siitä hetkestä mahdollisimman helpolla odottaen vain työvuoron, päivystysvuoron tai oman pätkätyön päättymistä. Nämä hetket venyvät tunneiksi, päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi. Tätä kutsutaan julkisuudessa "hoidoksi".
Thursday, February 25, 2010
Des Pudels Kern
Faustia vapaasti mukaellen.
Mielisairaalamiljöö. Mustiin pukeutuneita homunculuksia lojumassa ympäriinsä kyllästyneen näköisinä. Valkotakkisia hoitajia juoksentelemassa edestakaisin kantaen erilaisia tarjottimia. Tietokonepelejä, ajanvietelehtiä, mp-soittimia ym. ym. kaikkialla. Taustalla pylväitä, joiden nokissa arvokkaan ja luotettavan näköisiä psykiatreja ja psykologeja.
Osastonlääkäri tohtori Faust säntäilee ympäriinsä epätoivoisena.
Eräs Homunculus: Vittu mä en jaksa nousta, etteks te tajuu!
Eräs hoitaja: Kyllä sinun pitäisi nousta nyt syömään. Tästä on sovittu.
Homunculus: Painu vittuun huora!
Homunculukset laulavat kuorossa: Mä kyllä tapan itseni, mä vedän ranteet auki tai jotain. Ah mä pian kuolen! Mä tapan itseni, tapan itseni...
Toinen Homunculus: Horoperse! Mun pitää päästä nyt kaupungille! Mun pitää!
Toinen hoitaja: Sinä olet ollut osastolla vasta tunnin. Sinulla ei ole vapaakävelyä.
Homunculus: Saatananvittu. Mä tapan itteni jos mä en pääse!
Homunculukset laulavat kuorossa: Mä kyllä tapan itseni, mä vedän ranteet auki tai jotain. Mä otan niin paljon lääkkeitä ja ah mä pian kuolen! Mä tapan itseni, tapan itseni...
Psykiatri pylvään nokasta: Nuorten depressiot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja ovat entistä vaikeammin hoidettavia.
Mefisto (tohtori Faustille): Täällä on säännöt. He eivät noudata niitä. Mitä aiot tehdä?
Tohtori Faust (epätoivoisena hiuksiaan raastaen): Me rajaamme heitä ja ja luomme heidän elämäänsä struktuuria. Lääkehoidosta on osoitettu olevan hyötyä! Me neuvottelemme ja sovimme asioista heidän kanssaan. Meillä on hoitosopimukset!
Mefisto: Tai mitä? Kaikkeen auktoriteettiin täytyy sisältyä implisiittisesti uhkaava vihjaus. Mikä se on? Tai te teette mitä? Mihin ryhdytte, jos sopimuksista ei pidetä kiinni?
Faust: Me neuvottelemme heidän kanssaan ja sovimme asioista. Meillä on hoitosopimukset. Me... (purskahtaa itkuun) ... emme voi mitään. Emme voi...
Homunculukset viiltelevät itseään ja paiskovat pleikkareita ja mp-soittimia ympäriinsä hoitajien koettaessa lepytellä ja rauhoitella heitä luvaten kaikenlaista utta ja kivaa, mutta turhaan.
Homunculukset laulavat kuorossa: Mä kyllä tapan itseni, mä vedän ranteet auki tai jotain. Mä otan niin paljon lääkkeitä ja ah mä pian kuolen! Mä tapan itseni, tapan itseni jos en saa sitä ja tätä ja vielä tuota. Vitun horot, painukaa helvettiin. Mä haluun kasvisruokaa, hampurilaisia, uusia pelejä. Kaikkea mulle ja heti.
Homunculukset ovat nyt kaikkivaltiaita. He ovat koskemattomia, ja he tietävät sen.
Omaisten kuoro laulaa: Kenen on vastuu jos! Kuka ottaa vastuun? Kuka ottaa vastuun? He ovat itsetuhoisia! Itsetuhoisiiaa aa aaa! Pitääkö ensin sattua jotakin, ennenkuin kukaan ottaa vastuun? Vaaas tuuu uuun?
Homunculukset viiltelevät itseään dramaattisesti ilkkuen vallallaan. Tohtori Faust surmaa itsensä, ja hoitajat poistuvat sairaslomille.
Mefisto (homunculuksille): Teidät uloskirjoitetaan.
Siipien havinaa. Ilta-Lööpin reportteri ottaa valokuvia. Otsikot kirkuvat. Vakavasti masentunut nuori uloskirjoitettiin sairaalasta kesken hoidon! Keskustelupalstat ja foorumit repeävät. Miten tämä on mahdollista?!
Siipien havinaa. Oikeuskanslerit ja oikeusasiamiehet liihottelevat paikalle. Omaisten kuoro messuaa. Psykiatrit ja psykologit hymisevät pylväitten nokissa käypähoitosuosituksia, meta-analyysejä ja Cochrane-katsauksia.
Mefisto korjaa tohtori Faustin sielun.
Mielisairaalamiljöö. Mustiin pukeutuneita homunculuksia lojumassa ympäriinsä kyllästyneen näköisinä. Valkotakkisia hoitajia juoksentelemassa edestakaisin kantaen erilaisia tarjottimia. Tietokonepelejä, ajanvietelehtiä, mp-soittimia ym. ym. kaikkialla. Taustalla pylväitä, joiden nokissa arvokkaan ja luotettavan näköisiä psykiatreja ja psykologeja.
Osastonlääkäri tohtori Faust säntäilee ympäriinsä epätoivoisena.
Eräs Homunculus: Vittu mä en jaksa nousta, etteks te tajuu!
Eräs hoitaja: Kyllä sinun pitäisi nousta nyt syömään. Tästä on sovittu.
Homunculus: Painu vittuun huora!
Homunculukset laulavat kuorossa: Mä kyllä tapan itseni, mä vedän ranteet auki tai jotain. Ah mä pian kuolen! Mä tapan itseni, tapan itseni...
Toinen Homunculus: Horoperse! Mun pitää päästä nyt kaupungille! Mun pitää!
Toinen hoitaja: Sinä olet ollut osastolla vasta tunnin. Sinulla ei ole vapaakävelyä.
Homunculus: Saatananvittu. Mä tapan itteni jos mä en pääse!
Homunculukset laulavat kuorossa: Mä kyllä tapan itseni, mä vedän ranteet auki tai jotain. Mä otan niin paljon lääkkeitä ja ah mä pian kuolen! Mä tapan itseni, tapan itseni...
Psykiatri pylvään nokasta: Nuorten depressiot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti ja ovat entistä vaikeammin hoidettavia.
Mefisto (tohtori Faustille): Täällä on säännöt. He eivät noudata niitä. Mitä aiot tehdä?
Tohtori Faust (epätoivoisena hiuksiaan raastaen): Me rajaamme heitä ja ja luomme heidän elämäänsä struktuuria. Lääkehoidosta on osoitettu olevan hyötyä! Me neuvottelemme ja sovimme asioista heidän kanssaan. Meillä on hoitosopimukset!
Mefisto: Tai mitä? Kaikkeen auktoriteettiin täytyy sisältyä implisiittisesti uhkaava vihjaus. Mikä se on? Tai te teette mitä? Mihin ryhdytte, jos sopimuksista ei pidetä kiinni?
Faust: Me neuvottelemme heidän kanssaan ja sovimme asioista. Meillä on hoitosopimukset. Me... (purskahtaa itkuun) ... emme voi mitään. Emme voi...
Homunculukset viiltelevät itseään ja paiskovat pleikkareita ja mp-soittimia ympäriinsä hoitajien koettaessa lepytellä ja rauhoitella heitä luvaten kaikenlaista utta ja kivaa, mutta turhaan.
Homunculukset laulavat kuorossa: Mä kyllä tapan itseni, mä vedän ranteet auki tai jotain. Mä otan niin paljon lääkkeitä ja ah mä pian kuolen! Mä tapan itseni, tapan itseni jos en saa sitä ja tätä ja vielä tuota. Vitun horot, painukaa helvettiin. Mä haluun kasvisruokaa, hampurilaisia, uusia pelejä. Kaikkea mulle ja heti.
Homunculukset ovat nyt kaikkivaltiaita. He ovat koskemattomia, ja he tietävät sen.
Omaisten kuoro laulaa: Kenen on vastuu jos! Kuka ottaa vastuun? Kuka ottaa vastuun? He ovat itsetuhoisia! Itsetuhoisiiaa aa aaa! Pitääkö ensin sattua jotakin, ennenkuin kukaan ottaa vastuun? Vaaas tuuu uuun?
Homunculukset viiltelevät itseään dramaattisesti ilkkuen vallallaan. Tohtori Faust surmaa itsensä, ja hoitajat poistuvat sairaslomille.
Mefisto (homunculuksille): Teidät uloskirjoitetaan.
Siipien havinaa. Ilta-Lööpin reportteri ottaa valokuvia. Otsikot kirkuvat. Vakavasti masentunut nuori uloskirjoitettiin sairaalasta kesken hoidon! Keskustelupalstat ja foorumit repeävät. Miten tämä on mahdollista?!
Siipien havinaa. Oikeuskanslerit ja oikeusasiamiehet liihottelevat paikalle. Omaisten kuoro messuaa. Psykiatrit ja psykologit hymisevät pylväitten nokissa käypähoitosuosituksia, meta-analyysejä ja Cochrane-katsauksia.
Mefisto korjaa tohtori Faustin sielun.
Sunday, February 07, 2010
Kontrasti
Koska vanhat urheiluautot ovat hieman kallis harrastus, olin lauantain lisätöissä. En siis päivystämässä, enkä ylitöissä, vaan lisätöissä. Jos termi tuntuu hämärältä, pk. KVG.
Normaalipäivässäni yli puolet ajoista on päivystysaikoja, ja oikeat päivystyspotilaat tulevat tietenkin aikaa varaamatta. Päivä ei ole hetkeäkään omassa hallinnassa. Korostan, että tämä pieni terveysasema on yksi parhaista ja mukavimmista. Se tarkoittaa sitä, että aamulla töihin lähtiessä ei yleensä tunne kuvotusta, mutta se on sitä siitä huolimatta. En tiedä, mikä on tämän työmaan salaisuus. Feng Shui?
Nyt lauantaina kaksitoista kiireetöntä ajanvarauspotilasta, taukoineen vajaassa kuudessa tunnissa, tietäen heti aamulla, että tähän ei tule mitään lisää. Ei yhtään mitään. Ei lippulappuja, ei soittopyyntöjä, ei hihassa roikkumisia, ei mitään. Hässäkkä ja yllättävät ambulanssipaarien kolinat eivät koskeneet minua, vaan samoissa tiloissa työskentelevää päivystäjää. Ensiavussa, tarkkailussa, kipsihuoneessa ym. lojuneet keskeneräiset tai vielä tutkimatta ("katsomatta") olleet potilaat eivät koskeneet minua. Minun päiväni oli rauhallinen ja järjestetty. Juuri sellainen kuin ihmiset näköjään luulevat tk-lääkärien päivien olevan. Tällainen heillä on mielessään heidän kuvaillessaan mielestään oikeaa lääkärintyötä vastakohtana rahaa kahmalokaupalla repivien ahneiden ja itsekkäitten lääkärien hoitamille surkeille arvauskeskuksille. Jos olisin harjannut saappaani, ajanut partani, pukenut päälleni tahrattoman valkoisen takin ja tunkenut rintataskun täyteen kyniä, ekg-viivottimia, refleksivasaroita ym. rekvisiittaa ja vielä ripustanut stetoskoopin kaulaani, olisin kelvannut minkä hyvänsä luotettavuutta uhkuvan yksityisen lääkäriaseman mainokseen.
Jos arvioisin varovaisesti ja alakanttiin, että yksityisvastaanoton potilaasta verojen ja kulujen jälkeen jäisi kaksikymppiä käteen, puhdas tuotto olisi ollut 240€ tuolta lyhyeltä päivältä. Jos tekisin 20 työpäivää kuukaudessa, käteen jäsi puhtaana 4800€, eli enemmän kuin nyt. Vertailun vuoksi eilen otin vastaan ja myöskin hoidin 19 potilasta, joista 10 oli päivystyspotilaita, ja näistä kolme punaisillla päällekkäisajoilla. Lisäksi lippulaput, käytäväkonsultaatiot ja sh:n varmistukset. Ero on huikea.
Johtopäätöksiä?
Normaalipäivässäni yli puolet ajoista on päivystysaikoja, ja oikeat päivystyspotilaat tulevat tietenkin aikaa varaamatta. Päivä ei ole hetkeäkään omassa hallinnassa. Korostan, että tämä pieni terveysasema on yksi parhaista ja mukavimmista. Se tarkoittaa sitä, että aamulla töihin lähtiessä ei yleensä tunne kuvotusta, mutta se on sitä siitä huolimatta. En tiedä, mikä on tämän työmaan salaisuus. Feng Shui?
Nyt lauantaina kaksitoista kiireetöntä ajanvarauspotilasta, taukoineen vajaassa kuudessa tunnissa, tietäen heti aamulla, että tähän ei tule mitään lisää. Ei yhtään mitään. Ei lippulappuja, ei soittopyyntöjä, ei hihassa roikkumisia, ei mitään. Hässäkkä ja yllättävät ambulanssipaarien kolinat eivät koskeneet minua, vaan samoissa tiloissa työskentelevää päivystäjää. Ensiavussa, tarkkailussa, kipsihuoneessa ym. lojuneet keskeneräiset tai vielä tutkimatta ("katsomatta") olleet potilaat eivät koskeneet minua. Minun päiväni oli rauhallinen ja järjestetty. Juuri sellainen kuin ihmiset näköjään luulevat tk-lääkärien päivien olevan. Tällainen heillä on mielessään heidän kuvaillessaan mielestään oikeaa lääkärintyötä vastakohtana rahaa kahmalokaupalla repivien ahneiden ja itsekkäitten lääkärien hoitamille surkeille arvauskeskuksille. Jos olisin harjannut saappaani, ajanut partani, pukenut päälleni tahrattoman valkoisen takin ja tunkenut rintataskun täyteen kyniä, ekg-viivottimia, refleksivasaroita ym. rekvisiittaa ja vielä ripustanut stetoskoopin kaulaani, olisin kelvannut minkä hyvänsä luotettavuutta uhkuvan yksityisen lääkäriaseman mainokseen.
Jos arvioisin varovaisesti ja alakanttiin, että yksityisvastaanoton potilaasta verojen ja kulujen jälkeen jäisi kaksikymppiä käteen, puhdas tuotto olisi ollut 240€ tuolta lyhyeltä päivältä. Jos tekisin 20 työpäivää kuukaudessa, käteen jäsi puhtaana 4800€, eli enemmän kuin nyt. Vertailun vuoksi eilen otin vastaan ja myöskin hoidin 19 potilasta, joista 10 oli päivystyspotilaita, ja näistä kolme punaisillla päällekkäisajoilla. Lisäksi lippulaput, käytäväkonsultaatiot ja sh:n varmistukset. Ero on huikea.
Johtopäätöksiä?
Subscribe to:
Posts (Atom)