Es trübt, es klärt sich; also muß es werden!
Ich seh' in zierlicher Gestalt
Ein artig Männlein sich gebärden.
Homunculus syntyy kun kauniit ja ylevät, kaikkien juhlimat henkilökohtaisen vapauden ja itsemäärämisoikeuden prinsiipit kohtaavat tätivaltion, tanttakratian turvallisuuspostulaatin jälkimmäisen voittaessa aina ja toistuvasti puhtaasti 10-0. Sitä, että vapauteen liittyy myös vastuu, ei kukaan enää edes muista mainita.
Koska homunculus ei ole mielenterveyslain tarkoittamalla tavalla mielisairas, häntä ei voida hoitaa tahdonvastaisesti, eikä myöskään mihinkään todellisiin rajoittamisiin voida ryhtyä. Homunculus voi käyttäytyä aivan miten itse suvaitsee kulloinkin haluta, eikä hänen tätä oikeuttaan voida rajoittaa millään tavalla, ja hän itse tietää sen vallan hyvin.
Homunculus on "hoidossa". Itseasiassa tätivaltio, sen tiedotusvälineet ja massamielipide haluavat vain utuisesti hänen olevan "turvassa", ja ettei hänelle vain tapahtuisi mitään pahaa. Näin hänellä on käsissään ehdoton voittoasetelma: hänen tarvitsee vain uhata "tehdä itselleen jotain", ja kaikkiin hänen vaatimuksiinsa suostutaan.
Oikein olisi olla alistumatta kiristykseen ja uloskirjoittaa homunculus. Tästä on vakuuttava tutkimusnäyttökin. Hoitamatta jättäminen on parempi vaihtoehto kuin "tavanmukainen hoito". Valitettavasti myöskään eksperimentaalit hienon kuuluiset erityistekniikatkaan eivät oikeasti näytä toimivan. Oikeasti mitään hoitoa ei ole olemassakaan.
Ratkaiseva virhe tapahtuu siinä, kun homunculus ensimmäistä kertaa "joutuu" osastolle. Yleensä hän itse on ensin ajatusta vastaan. Varsinaisen painostuksen lääkäriä kohtaan suorittaa Omaisten kuoro, joka on lopen väsynyt ja messuaa transsissa "kenen on vastuu" mantraansa. Selitys, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, ei mene edes korviin asti. Mantraa säestävät usein uhkaukset "viedä asia etennpäin" ja vetoaminen epämääräisiin "oikeuksiin", jotka eivät täsmenny, mutta joita varmasti on olemassa ja paljon.
Nyt kuvaan astuu tärkeä tekijä, joka on universaali, ja ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka on pohjoismaiset "hyvinvointivaltiot" muovannut sellaisiksi hoivahelveteiksi, mitä ne ovat: Halu päästä helpolla nyt.
Lähettävä lääkäri haluaa päästä eroon tilanteesta nyt. Hän tekee lähetteen ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi koskaan enää tavata tätä ihmistä. Vastaanottava ja sisälleotosta päättävä lääkäri toimii samoin. Hän valitsee nopean lyhytaikaisen helpotuksen ja toivoo, että joku muu hoitaa homman, tai asia muuten itsestään järjestyy. Omaisten kuoro messuaa taukoamatta "kenen on vastuu", ja jos lääkäri vastaa, että tietenkin vastuu päättää omasta elämästään on jokaisen itsensä, iltalehtien lööpit repeävät.
Homunculus pian huomaakin viihtyvänsä sairaalassa. Ruokaa, kavereita ja huomiota saa. Osastonlääkäri ei voi menettää kasvojaan olemalla määräämättä lääkkeitä, joten hän diagnostisoi vähintään masennuksen, tarvittaessa vaikka "epätyypillisen". Koska ollaan sairaalassa, niin silloin syödään lääkettä. Jos tämä jäisi toteutumatta, olisi korostunutta se aivan oikea tunne, että mitään oikeasti hyödyllistä ei tapahdu.
Lääkehoito nouseekin nopeasti keskeiseen asemaan, ja pian homunculuksella onkin ns "all round-lääkitys", eli sitäsuntätä. Jospa jokin toimisi jotenkin. Nykyään venlafaksiini 225mg, ketiapiini 200-600 mg ja valproaatti 1000-1800 mg on tavallinen yhdistelmä. Lisäksi joukkoon lähes vääjäämättä eksyy Jokupam muutaman kerran päivässä "tarvittavana". Nämä ilmestyvät siten, että päivystysaikaan päivystäjältä pyydetään "jotakin tarvittavaa", koska homunculuksesta sattuu juuri sillä hetkellä tuntumaan joltakin, ja hän uhkaa vahingoittaa itseään, tai muuten vaan saa itkupotkuraivarin eri muunnelmia. Näitä "tarvittavia" ei yleensä sitten jälkeenpäin saa mitenkään purettua. Ne ovat nyt "saavutettu etu".
Homunculukselta itseltäänkin hämärtyy, että jos asiaa oikein tutkiskelee, niin aivan joka hetki todellakin tuntuu joltakin, mutta myös hän on alkanut pitää näitä lääkkeenpuutostiloina. Hän myös tietää olevansa ehdottomassa voittoasemassa. Häneen ei saa käyttää mitään rajoittavia pakkokeinoja. Ainoa uhka on uloskirjoitus, mutta hän tietää, että lööppien ja Omaisten kuoron pelko käytännössä estää tämän. Mitään "sopimuksia" hänen ei tarvitse pitää.
Creatus est homunculus. Jokainen hänen kanssaan toimiva pyrkii pääsemään aina siitä hetkestä mahdollisimman helpolla odottaen vain työvuoron, päivystysvuoron tai oman pätkätyön päättymistä. Nämä hetket venyvät tunneiksi, päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi. Tätä kutsutaan julkisuudessa "hoidoksi".
